Suomalainen sananlasku sanoo: „Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.“ (Aaro Hellaakoski), kuvaa hienosti elämänkatsomustani.
Usein omaan suuntaan kulkeminen johtaa läpi tuntemattoman maan.
Näin tein vuonna 2004 kun päätin intuitiivisesti muuttaa Kymenlaaksosta Saksaan. Sittemmin olen asettunut Baijeriin, josta olen löytänyt rakastavan perheen ja ystävät.

Sydämenasiana pidän sitä, että jokainen meistä voi luovuuden kautta parantaa elämänlaatuaan.

Taideterapiaohjaajan työssä minua kiehtoo se, miten luova sisäinen prosessi saa tulla nähdyksi ilman arvostelua.
Tavoitteeni on rohkaista tutkimaan omia tunteita, kokemuksia ja toiveita.
Luoda ja löytää uusia näkökulmia elämään. 

Minulle maalaaminen on kommunikaatiota ilman sanoja.
Se on heittäytymistä intuition virtaan.
Se on paikka ilman rajoja, odotuksia ja tuloksia.

Energiaa tankkaan liikkumalla luonnossa.
Maalaaminen, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tärkeä osa hyvinvointiani.
Olen päivittäin kiitollinen arjen pienistä hetkistä.
Rakastan aikaisia aamuja, kahvia ja merituulta.

Työskentelen Donau-Isar Klinikalla kipupotilaiden parissa, sekä kehitysvammaisten asumisyksikössä. Lisäksi tarjoan yksilöohjausta vastaanotollani Deggendorfissa.

Näyttelyt:
2022 „Puun henki“ Hamina, Suomi
2020 „Freiheit“ Deggendorf, Saksa

Yhteistyökumppani: Linnoituksenterveys Oy

piia.dorn@googlemail.com
piiadorn (Instagram)

 

 

Moi & Hei, ich bin Piia

Ich bin in Finnland aufgewachsen, einem Land, in dem Stille, Weite und Authentizität ganz selbstverständlich dazugehören. 
Eine Lebenshaltung, die von Mut, tiefer Verbundenheit mit dem Wesentlichen und dem Nicht-Aufgeben geprägt ist – das entspricht der finnischen Lebensphilosophie „Sisu“ und begleitet mich bis heute.

Vielleicht spürst du schon seit Längerem: Irgendetwas passt nicht mehr.
Du funktionierst, aber lebst nicht wirklich. Vielleicht hast du deine kreativen Seiten verdrängt, dich angepasst, Erwartungen erfüllt – und dabei dich selbst ein Stück verloren.

Ich weiß, wie viel Mut es braucht, sich wieder auf die Suche zu machen – nach dem, was dich lebendig macht, was zu dir gehört, was dich erfüllt.

Es ist oft beängstigend, die gewohnte Komfortzone zu verlassen und sich auf etwas Neues und Ungewohntes im Leben einzulassen. Aber du musst nicht weiter leiden.
Und vielleicht ist jetzt der Moment gekommen, an dem du nicht mehr warten willst.

Du musst diesen Weg nicht allein gehen.
Ich bin da, ich begleite dich mit Herz, Klarheit und Kreativität – besonders jene, die sich selbst aus den Augen verloren haben und sich wieder lebendig spüren möchten.

Kontaktiere mich jetzt,
um loszulegen